Väritys väristys.

 Talvi tuli yllättäin... sisäinen silmä sen kertoi näin. ...tai viimeistään kaveri töissä.
Oikeastaan tiesin lumen tulon kaksi viikkoa ennen sen tuloa. Ja tästä asiastahan olen lesoillut & ylpeillyt, kuin mikäkin hehkumato. Toki tämä asia ei lämmitä tällä hetkellä, kun sormet on kohmeessa ja koitat työskennellä koneella kotona sekä töissä. Mutta lämmitäköön flow... tai tee.

***

 Pienenä tykkäsin punaisesta, niinkuin muutkin tytöt. Kunnes ihastuin mintunvihreään. Tämä villitys ei kestänyt kauaa kuitenkaan. Sitte tykästyin siniseen. Tykkäsin siitä viittävaille aikuisuuteen asti, kunnes palasin takaisin punaiseen, vaikka tämän värin olin hyvinkin jyrkästi kieltänyt, torjunut ja haukkunut. Mutta sininen aikakausi on vain mennyt, se on ns. käsitelty loppuun. Saatan vielä ihailla sinisiä esineitä, ehkä vähän kuolatakkin. Mutta mennyt mikä mennyt. Olen myös vähän ollut maanläheiseen vihreään väriin, mutta se toimi tietyssä kokonaisuudessa hetken aikaa, mutta ei vain sopinut minun luonteeseen. Tietty turkoosi, tietty violetti ja tietty limenvihreä ovat sivusuosikkejani. Lämmittävät mieltä kohdatessamme ja vievät silmät mennessään. Mutta punainen. Vai onko se the väri punainen?! En ole vielä maininnut siitä todellisesta sydäntä lämmittävimmästä väristä mitään, vaikka se on ollut aina siinä vierellä. Violetinpunainen. Tämä väri on ihana, suuri rakkauteni. Se on minun värini, mutta silti se ei näy kotona, ei pukeutumisessa, ei missään, paitsi hiuksissani jos säkä käy. Kaapista löytyy verhot, päiväpeitto, pari pientä vaatetta ja niitä kuolaan mennen tullen käydessäni kaapeilla. Ennen nämä olivat makkarin elementit, mutta ei enää, kun makuuhuoneeni on olkkari ja värimaailmaltaan se on punamusta valkoinen. Ehkä tietyllä tavalla myös suojelen sen värin tuomaa nautintoa pitämällä sen pois silmistäni, että voisin tuntea suuria tunteita aina uudelleen kohdatassamme. Tai ehkä olen vain laiska ottamaan tätä osaksi elämääni nyt; muuttamalla vaivalla rakennetun punaisen osuuden sisustuksesta violetinpunaiseen. Mutta jonain päivänä annan sille värille vielä mahdollisuuden olla osa jokapäiväistä elämääni.  

 Elämässä on siis asioiata jotka tulevat ja menevät. Asioita jotka joskus tuntuivat suurilta tärkeiltä, hyviltä toimintaan puskijoilta ja vahvoja tunteita herättäviltä. Jos joku toisi minulle sinisen ihanan esineen nyt, tottakai tykkäisin, mutta harmittelisin, kuinka silloin 10v sitten se olisi ollut juuri SE täydellinen elementti sen aikaisiin mieltymyksiin. Niinkuin tuossa mainittinkin, sininen oli suuri väri elämässäni, mut se väri on käsitelty. Ja loppuun käsiteltyä asiaa on vain joskus hyvin vaikea avata uudelleen, vaikka sen ehkä toivoisi vielä avautuvan ja tuottavan niitä suuria tunteita, niitä tunteita mitä se silloin joskus toi. Mutta samankaltaiset tunteet löytyvät muualta, tai niin ainakin toivon.

 Musiikkikin myös mystinen muistojen elävöittäjä. Inteesiivinen kuuntelija liittää senhetkisen elämänsä sen hetken suosikki biiseihinsä ja näin tunnemuistot saattavat elää ikuisesti. Katoavat ja palaavat, kun tietyt soinnit kajahtaa ilmoille. Minulle tietyt biisit ovat kuin päiväkirja; kun kuuntelen niitä seurassa saatan painaa päätä varovaisesti alaspäin ja toivovani, ettei kukaan nyt lukisi niitä asioita minusta joita tietty biisi kertoo. Vaikka se kertookin ne vain minulle sisälleni ja eihän sinne nyt kukaa näe, ellen itse avaa sanaista arkkuani asiayhteydestä menneeseen hetkeen. Joskus jopa niitä dramaattisia muistoja herättäviä biisejä tulee kuunneltua, ei kuitenkaan dramatisoiden vaan kuin katsellen elokuvaa omassta elämästään ja sitten lopulta palautuen takaisin nykyisyyteen ja tuumailla, et sekin oli sellaista elämää se silloin. 

Oikestaan en tiedä kuinka moni asia elämässäni on edes käsittelemättä, mutta epäilykseni on, että jos jokin asia harraa vastaan; olo on kuin pallo olisi kettingillä jalassa kiinni ja eteminen hankalaa, niin silloin, jokin asia on vielä pärvöttämättä. En kuitenkaan olet ottanut näistä stressiä, koska asiat tulevat vastaan helpoiten kun niiden antaa tulla, sen enempää vimmoissaan penkomalla. Helpompaa kutsua asiat luokseen ja odotellessa tehdä sitä mistä tykkää.

***

Tänään oli kummallisen hyvä päivä maanantaiksi, vaikka mikään ei ole oikeastaan ulkoisesti muuttunut. Paitsi tietysti valvottava täysikuu on alkanut varjoutumaan maan varjoon. Löysin jopa tuossa takin, jonka perään itkin edellisessä kirjoituksessani. Tämä ei ole se unelmien takki, mutta lämmin ja minulle vähän joka tilanteeseen sopiva, tyyliiltään ja kooltaan sopiva. Autokin sai nastatassut alleen juuri ennen huutavaa hoo -hetkeä, kun viimein luovutin ja hyväksyin tarjouksen avunannosta. Ehkä tässä viimein alkaa oppimaan, että apua antavaan käteen voi tarttua peloittakin. Mutta vielä me auton kanssa shoppaillaan, tai minä meille. Oma uusi dilemmani on kengät sekä mösä ja autolle pyyhkijät. 

Mutta nytpä taidan siirtyä hetkeksi setvimään velvollisuuksiani. Joko untenmaille tai "sorvin" ääreen.

Ps. Kokeilin myös joskus oranssia, mutta meidän suhde loppui ennenkö alkoikaan.