Kyynärpäät koskettivat näppäimistö tasoa ja pää painui käsien väliin luomet painautuen kiinni.
Todellisuuksista toisiin on sinkoiltu ja tätä todellisuuksien sekamelskaa kutsutaan elämäksi, tämä on minun elämääni. Vaikka asentoni on ehkä ankea, niin mieli on omalla tavalla korkealla, väsynyt, jännittynyt, pelkoinen, toiveikas, eteenpäin katsova... tunteita on monenlaisia. Tästä alkaa kuitenkin valmistautuminen uuteen viikkoon, tarkalleen ottaen työviikkoon, josta löytyy monta kysymysmerkkiä, jotka haluan muuttaa pisteiksi tai muuten vain kauas kantoisemmiksi huutomerkeiksi. Tässä ja nyt se on helppoa ajatella mitä pitäisi tehdä, mutta muuttujat toisinaan ärsyttävät ja mielen umpikujat, jossa lähdetään selvittämään toista asiaa sillä aikaa, kun käsillä olevasta umpikujasta ei vain osaa sillä hetkellä edetä. Ehkä tosiaan se on väsymys, joka saa mielen tukkoon. Pitäisi levätä enemmän, pitäisi pyytää apua enemmän; jakaa vastuuta, pitäisi tehdä enemmän, muistaa enemmän, pitäisi järkeillä enemmän ja pitäisi uskoa vain enemmän. Onkohan tämä nyt sitten sitä riittämättömyyttä? Ehkä jos sittenkin teen jo kaikkea juuri oikean määrän ja tuo "enemmän" -sana mielessä on se ongelma, joka syö osan suoritustehosta? Toisinaan on ehkä vähän ärsyttävää tietää faktat, mutta niiden käytäntöön ottaminen on se hidaste. Joskus jotkut asiat on itsestään selvyyksiä, ne vain on. Mutta koska järki toimii etsien ratkaistavia ongelmia, niin tottakai kaikkea tulee kyseenalaistettua. Vähän sama, kun kiireessä rupeaisit etsimään oikoreittiä vaikka osoitettu tie veisi varmiten perille. Joskus tämän järjen äänen saa hiljennettyä ja silloin tie on selkeä. Vaistojaan pitäisi kuunnella, jopa järkeäänkin mutta kun järki rupeaa arpomaan (liikaa) niin on syytä epäillä, että onko lisä arpomiselle tarvetta vai onko kyse vain tarpeesta saada jotain pähkäiltävää. Järki on ihmiselle luotu selviytymisen edellytyksenä ja kun nykyään ruuan saa kaupasta jos on pätäkkää, niin järjelle jää hirveästi aikaa keskittyä muihin asioihin joista voisi saada ratkaistavia ongelmia. Joskus se vain on, että järki prkl.
Menneellä viikolla sain kuulla, etteivät haaveet toteudu vaan tavoitteet. Itselleni tämä oli aika herättävä; "NIINPÄ!" -hetki. Olen myös törmännyt yhdessä peltimukissa olevaan lauseeseen:
"Ihmiselle annetaan juuri niin paljon onnea kun hän rohkenee tunnustaa että onnea on", kun nämä kaksi oppimaani asiaa yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, niin maailma on kuitenkin aika paljon mahdollisuuksia täynnä, jos niin vain haluaa uskoa. :) Yksinkertaista se ei ole, mutta ainakin kannattaisi yrittää ;)
Kukaan ei pysty yksin tekemään kaikkea, vaikka miten yrittäis :) Riittämättömyyttä on se, ettei kykene luottamaan muihin ihmisiin ja siksi hyväksymään niiden apua ja sitä kautta saamaan enemmän ja parempia asioita aikaan. Näin mä ainakin oon kivasti kelaillut! :)
VastaaPoistaTuossa on kyllä itua! Mutta eihän kyse ole luottamuksen puutteessa siitä kuitenkaan, että pitäisi itseään parempana tekemään asiat kuin muut? Vaan voisiko olla kyse pelosta, että apua saa tietyyn pisteeseen asti ja naps* se viedäänkin yhtäkkiä pois ja taas haetaan suuntaan kuin rikkinäinen kompassi.
VastaaPoistaMutta treeniä tämä pää tarvitsee ainakin avuntarpeen ilmaisemisessa ehkä vielä pitkäänkin. :)
Hyvinkin osuit asian ytimeen :) Nimenomaan se on luottamuksessa niin pelottavaa, että kun tottuu ottamaan apua vastaan, niin pitäis pystyä luottamaan, että sitä apua saa silloin kun tarvitsee. Ja se on pelottavaa, koska moinen luottaminen on vähän pelottavaa. Kontrollin menettämisen pelko, kun kaikki ei olekaan omissa näpeissä, tai jotain sen suuntaista.
VastaaPoista