Aivastus -jota ei tullut.

Heräsin tuossa vartin yli viisi ja perinteisesti kierin sängyssä ja rupesin suunnittelemaan joulu -valmisteluja. Kyllä nyt on vasta lokakuu ja Ei, en ole jouluintoilija. Tämä on puhtaasti työasia; olenhan tonttu. Vaihtoehtoina olisi ehkä ollut vielä nukkuminen, mutta sitten se alkoi, nimittäin hätzhätzhätSHJUuu ja kun viimeistä ei kuulunut niin ajattelin nousta ylös.

Aluksi tosiaan työasiat kieri mielessä ja kun epäselkeä suunnitelma oli kuvitelmineen luonnistunut, aihe jotenkin lipsui taas parisuhde genreen.

Olen kohdannut ihmisiä jotka roikkuvat pitkässä nettisuhteessa ja rypevät epätoivossa ja vaaleanpunaisissa haaveissa, että jonain päivänä. Mielipiteeni näkemästäni, on että jonain päivänä haaveilijan jalat koskettaa maata jysähtäen. Myös olen nähnyt netissä onnenonkijoita, jotka parikerta laagista ovat varmoja löydöstään ja jysähtävät kovalla voimalla takas todellisuuteen. Voi ihmiset, kun tajuaisivat omaa parastaan ja eläisivät sitä omaa elämäänsä, rakentaisivat itse oman onnensa, ennenkö rupeaisivat hamuamaan sitä toisen ihmisen kautta.

Olen itse siis sitä mieltä, ettei netistä voi löytää rakkautta. (Huutakaa säröäänin tässä kohtaa, että olen väärässä, jotta voin rauhassa tarkentaa tarkoittamaani). Onhan pariskuntia jotka ovat suuresti rakastuneita ja toisensa löytäneet intternetin syövereistä ja on kolahtanut.
Mutta kuinka moni tarttuu yksinäisyyksissään toiseen ihmiseen ja tässä mediaviestintä ilmiössä jossa toisiaan koskettavat sanat, lauseet, hymiöt ja näiden yhdistelmät, on helppo antaa ITSENSÄ johdattua harhaan, se mitä riveillä ei ilmaista, niin se tapahtuu lukijan mielikuvituksessa ja paketti on valmis. ...sitte kas kummaa kun tavataan, niin toinen ei olekaan ihan semmoinen mitä antoi ymmärtää, vaikka kyse on vain siitä minkälaiseksi toinen rakensi toisen oman päänsä sisällä. Tai kun tavataan, niin toinen on ihana, juuri sellainen kuin oli antanut ymmärtää. Vai onko oikeasti? Helppohan se on feikata parimuutama kerta jopa kuukausi ja toinen. Ja jos tapaillaan harvakseltaan ja kirjoitellaan paljon, niin kyllähän siinä toisen oppii tuntemaan. Vai oppiiko? Helppohan se on näyttöpäätteen takaa ihquilla tai olla suuttunut toiselle ja sivuuttaa asiat olemalla vastaamatta, jos asia ei kiinnosta/aihe on vaikee/on turha. Tai vastailla niinkuin olettaisi toisen haluavan. Livenä se ei onnistukkaan pidemmän päälle niin.

Mutta palatakseni vielä väitteeseeni, olen oikeastaan tarkalleen sitä mieltä, ettei netin yli/läpi voi rakastua. Kyllähän siihen tarvitsee ihan OIKEESTI sen toisen läsnäolon kokemisen, ennenkö voi sanoa olevansa rakastunut. Ihan sama vaikka kaikki speksit kohtais yhdessä yksilössä. Mielestäni on silti turhaa ruveta jauhamaan tulevaisuuden suunnitelmia ym halihaliraxupupsupuspus -settiä, ennenkö toisen on nähnyt livenä. ...ja mielellään useampaan otteeseen.

En kuitenkaan pidä deittipalveluja/chattejä turhina. Ihmiset kohtaa ja jos ihminen osaa olla järkevä hän perehtyy ensiksi toiseen (suurennuslasin kanssa) ja elää omaa elämäänsä ohessa, ennenkö rupeaa umppaamaan niitä yhteiselämän omia haaveita kiinnostavaan ihmiseen. Mutta yksinäisyys ja epätoivo tekee ihmisistä joskus vähän tyhmiä... (Samoten kuin rakkaus ja alkoholi (yhdessä ja erikseen).

 Mutta näin lainatakseni vielä seuraavaa:
"Älä ryhdy suhteisiin vääristä syistä.
Suhteet tulee valita tarkoin. On parempi olla yksin kuin huonossa seurassa. Meillä ei ole mitään kiirettä. Jos jokin on tarkoitettu tapahtuvaksi, se tapahtuu – oikeaan aikaan, oikean ihmisen kanssa ja parhaista syistä. Rakastu silloin kun olet valmis, älä silloin kun olet yksinäinen."
lähde: http://elamanmuutos.fi/jata-nama-30-asiaa-tekematta-niin-huomaat-elamanlaatusi-kohenevan-merkittavasti/

. . .
Joten malttia, senkärankaa ja järkeä :)