Kun olit pieni vauva, kääntyilit mahalta selälle ja selältä mahalle, ohitsesi vilahtaa jokin minkä perässä on joku mistä haluisit ottaa kiinni ja kenties koitat jo vähän kurottaa. Kissan hännästä olisi niin mielekästä napata kiinni. Kurotat uudelleen ja kappas, liikahdat vähän! Huomaat, että näinhän pääsee etenemään ja muutaman vuoden päästä jo juoksetkin kissan perässä ja on ihan arkea, että kissa saa pelätä häntänsä puolesta.
Mihin tämä motivaatio katoaa kasvaessamme? Miksi jossain kohtaa lakkaa kiinnostamasta itsensä kehittäminen?
Niin moni luopuu tavoitteistaan, koska ne tuntuvat liian "vaikeilta". Vauvat ei ajattele niin, hän alkaa oppimaan ja huomaa itsessään ja ympäristössään kokoajan uusia asioita. Opithan lukemaankin. Ehkä pienenä kuuntelit kun sinulle luettiin satua, muttei mieleesi juolahtanut silloin, että voisit itsekin osata lukea, mutta muutaman vuoden päästä, sinä osaatkin lukea. Toiset joutuvat tekemään sen eteen enemmän töitä ja toiset vähemmän. Mut luet silti.
Nuori tulee kotiin ja huudahtaa jo ovelta olevansa nälkäinen, onko ruokaa? Äiti laittaa ruuan, nuori istuu pöytään, moittii ehkä suolaisuutta ja jättää osan ruuastaan.
Eräänä päivänä nuori tulee kotiin ja äiti ei olekaan siellä, vatsa huutaa ruokaa, jääkaapissa on ainekset ruokaan, joista nuori joutuu väsäämään ruokansa. Hän valmistaa ja muistaa, että äiti yleensä maustoi ruokaa liikaa. Hän jättää mausteet pois. Ruuasta tulee mautonta, mutta syötävä se on, koska on kirkuva nälkä.
Tarve, tarve poistaa nälkä sai nuoren tarttumaan toimeen. Äiti et jättänyt rahaa vaan vain tarvikkeet ruuan valmistamiseen. Nuorta harmittaa, että ruoka oli mautonta ja mielessään päättää, että ensi kerralla teen maukkaanpaa ruokaa. Äitiä tuli jo ikävä, kun joutui itse tarttua toimeen.
Kuljet kaupungilla ja näet upean puhelimen, jonka haluaisit ihan oikeesti omistaa itse. Ehkä saatat ajatella ettei sinulla ole varaa siihen ja jäät harmittelemaan. Parin viikonpäästä eteesi tulee mahtava tarjous tietokoneesta. Omasi on jo vanha ja raihnainen, tarvitsisit uuden. Rupeat pohtimaan, että milläköhän konstilla voisin hankkia sen itselleni, koska tämän minä haluan. Pyörittelet mielessäsi asiaa ja katsot ympärillesi; voisin vaikka viedä kirppikselle tavaraa saadakseni osan puuttuvasta rahasummasta. Homma kuulostaa työläältä, mutta se on sen arvoista! Uusi tietokone on saatava. Kirpparilla törmäät vielä vanhaan tuttuun, joka tarvitsee apua juhlien järjestämisessä, lupaudut avuksi. Juhlissa satut kuulemaan, että yksi ihminen tahtoo ostella vanhoja tietokoneita, huonojakin. Otat selvää asiasta ja myyt vanhan koneesi pienellä summalla hänelle. Myös vanha ystäväsi muistaa sinua ruokakaupan lahjakortilla. Sitten vihdoin koittaa päivä jolloin rahasumma on kasassa, mutta harmiksesi koneet ovat loppuneet. Sen sijaan, että ajattelisit että uurastuksesi oli turhaa, niin lähdet tutkiskelemaan jos jostain muualta voisi löytyä jokin, mihin voisit sijoittaa rahat. Löydät koneen, ei ehkä yhtä tehokkaan ym. Mutta olet tyytyväinen ja ennen kaikkea saa olla tyytyväinen itseensä, kun pääsi tavoitteeseen, sai kokea uusia asioita ja nähdä vanhaa ystävääkin samalla. Vaikka alussa vain oli tavoitteena saada tietokone, niin kaupan päälle sai vielä uusia kokemuksia ja itsevarmuutta seuraavan tavoitteen saavuttamiseen. ...ja jäi vielä starttiraha sen uuden puhelimen hankintaan!
Niinpä niin. Jokin mahdottomalta kuulostanut idea, muuttui mahdolliseksi ja vain sillä, että jaksoi yrittää ja tehdä töitä sen eteen. Tuolla samalla polulla myös aukeni muita ovia ja ehkä tutustui myös sopiviin uusiin ihmisiin, jotka auttavat pääsemään seuraaviin suurempiin tavoitteisiin... ja uuden tietokoneen avulla, ehkä myös aukeni lisää ovia onnistumiseen. ...ja kenties näille poluille lähdettyään löytyy se mielitiettykin, mitä on kaivannut ;)
...joten miksi jäädä paikoilleen, kun maailma on täynnä mahdollisuuksia? Kunhan vain pitää mielen avoinna, korvat kuulolla ja silmät auki. :)
Ideat ovat vain mahdottomia, jos ne kuvittelee mahdottomiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti