Olen aktiivinen kirjoittaja U see!
Tässä kun joulusta nyt selvittiin kunniakkaasti ja uutta vuottakin ollaan jo pitkälti taivallettu (hurjat 31 päivää), niin olen alannut kaipaamaan suuresti taskukalenteria. Kyllä! Tästä muodostui jo päivällä mielipahaa, kun sitä oikean mallista ja kokoista ei vain enää löytynyt paikallisista kaupoista ja intternettikin eksytti minut haaveilemaan uudesta puhelimesta. ...kaupassa rupesinkin miettimään, että joskus sitä on vain mentävä eteenpäin ja kokeilla toisenlaisia vaihtoehtoja. Ei pidä jäädä rutiineihin kiinni jos siitä tulee liian työlästä. ...no tämän kalenteri asian kanssa aion kuitenkin olla jääräpää silti. Kävelkööt mua vastaan tai olkoot sitten kävelemättä!
Tämä vuoden alku on ollut aika mieltä herättävä. Jossain kohtaa sitä vain tajuaa, että nyt mennään vääriä raiteita. Syksystä, Joulusta (ja viime koko vuodesta) oppineena, ajattelin lopettaa parempien aikojen odottelun, koska paras aika on nyt! ...tai sitten sitä saat odottaa loppuelämän. Onhan tuo ajatusmaailman tämän hetkistäminen vähän työlästä, mutta palkitsevaa! Ehkä.
Märehtiminen ja murehtiminen on niin nähty juttu, niinku oikeesti. Sitä tavallaan vaan menee syvemmälle siihen suohon kun sitä alkaa oikeen rotimaan. Joten, ehkä ennemmin kierrän sen suon ja jatkan eteenpäin vaikka vähän matkaa tuleekin lisää. Pääsee ainakin eteenpäin ja saattaa löytää uusia polkuja, joita muuten ei olisikaan löytänyt jos olisi vain silmät kiinnit ruikuttanut kurkkua myöden suossa.
Sunnuntai aamulenkki! Aivan siis jotain niin mahtavaa! Miettikää... aamuaurinko paistaa pitkin valkoisia hankia, sää on kirkas ja rauhallinen. (Jossain puolella kaupungia ihmiset voivottelee häjyä oloaan ja manaavat itseään alempaan...eiku Ah sori...tarkoitukseton lipsahdus. (kokemus.)) Mutta se tunne, energiaa riittäis ja hetki on silloin kanssasi. Kuitenkin oma sunnuntai lenkkini ei ihan ollut näin aurinkoinen, mutta fiilis sitäkin paree, kun sai taapertaa musiikit korvis 7km kaupungin halki. :) Liikunta intoa sitten kai riitti vielä muillekin viikonpäiville, koska eilen käväisimme poikani Vilperin kanssa pulkkamäessä. Molemmat omilla pulkillaan. Muistot mäestä onkin hyvin mustat takalistossa jomottavat, mutta hymyn nostattavat. Tämmöönenkin jömähtänyt varhais-aikuinen voi tuntea itsensä lapseksi, niin pienellä panostuksella. :) (Ja kyllähän sitä poikaa nauratti, kun mutsi ei saanutkaan vedettyä pulkalla mäen päälle vaan liukastui suoriltaan maahan ketarat kohti taivasta ;) )
No mutta, annoinkin itselleni luvan valvoa tänään myöhään koska huomenna alkaa viikonloppu. Tekemisen täyteinen sellainen ja unellekin varmasti jää yhtä paljon aikaa, kuin arkiviikolla! Mutta ei se haittaa! ...ainakaan tällä hetkellä. :D
Tarkoituksena on huomenna kaapata kamera messiin ja lähteä 50km länsirannikkoa kohdin vähän kuvailemaan isäni omistamia (mysteerisiä?) kolikoita. ja seuraavana päivänä suunnataankin johonkin toiseen ilmansuuntaan taas 50km vähän avustamaan 18v synttäreiden tarjonnan tuhoomista ;) (No worry, bileet alkaa jo kahdelta ja koko puli ... eiku puolisukua on paikalla 0-85v ikä-akselilta :D )
Mennyt meni, tuleva tulee, mutta tämä hetki kestää ikuisuuden!
...ja kliseet ei muuten turhaan ole kliseitä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti